Maija Latvala

Baptistikirkon nuortentyö

Baptistinuorilla on vuosittain kolmesta neljään tapahtumaa – leirejä ja nuortenpäiviä. Opimme tapahtumissa tuntemaan toisiamme ja Jumalaa. Yhdessäoloon yhdistyy raamatunopetus, jonka kautta nuori saa eväitä rakentaa identiteettiään Jeesuksen seuraajana kaikilla elämänalueillaan.

Osa tapahtumista on suunnattu sekä varhaisnuorille että vanhemmille nuorille, jolloin mukaan voivat tulla kaikki 10 vuotta järjestämisvuonna täyttävät ja sitä vanhemmat nuoret. Jatkossa tullaan tarjoamaan omia K-16-tapahtumia myös vanhemmille nuorille. Korona-aikana on lisäksi pidetty etänuorteniltoja, joita järjestetään tarpeen ja toiveiden mukaan myös jatkossa.

Nuortentyön tapahtumiin kuulu myös seuris, eli seurakuntakoululeiri. Se vastaa luterilaisen kirkon rippikoulua tai helluntaiherätyksen fifteen-leiriä.

Vuoden 2022 nuortentapahtumia ovat näillä näkymin seuraavat:

  • Nuortenpäivät vappuviikonloppuna 29.4.–1.5. (Tarkempi aika ja paikka varmistuu kevään kuluessa.)
  • Seuris 6.–12.6. (Paikka varmistuu kevään aikana.)
  • Baptistikirkon kesäjuhlat Laukaassa 18.–19.6. (Nuorille omaa ohjelmaa ja erillinen majoitus.)
  • Nuorten- ja varhaisnuorten leiri 3.–7.8. Kesärannassa (Jyväskylän alueella)
  • Syksyllä K-16-leiri (Tarkempi aika ja paikka ilmoitetaan myöhemmin.)

Tervetuloa mukaan! Mikäli haluat kysyä lisää tapahtumista tai osallistua etänuorteniltoihin, ota yhteyttä Maija Latvalaan: 044 388 1112 (myös WhatsApp) tai maija.latvala@test.baptisti.fi